Kuningas Charlesin ja presidenttiparin vierailu toi suomalaisille puuinnovaatioille valtavan mediahuomion
Kuningas Charlesin ja Suomen presidenttiparin Alexander Stubbin ja Suzanne Innes-Stubbin vierailu Suomen Metsäyhdistyksen järjestämässä Uusi puu -näyttelyssä toi suomalaisille puuinnovaatioille valtavan mediahuomion kansainvälisesti ja Suomessa.
Vierailusta raportoitiin laajalti ulkomaisissa tiedotusvälineissä, joihin kuuluivat muiden muassa The Independent, The Standard ja Yahoo News (ITN). Vierailu näkyi myös lukuisilla sosiaalisen median kanavilla LinkedInissä, Facebookissa, Youtubessa ja TikTokissa.
Kotimaassa Uusi puun Lontoon-näyttely arvovieraineen läpäisi kaikki suuret tiedotusvälineet, kuten Helsingin Sanomat, Yle, Iltalehti, MTV Uutiset ja Seiska. Ilta-Sanomissa aihe nousi jopa lehden mainosjulisteen eli lööpin pääaiheeksi. Sosiaalisen median näkyvyys oli niin ikään valtaisaa.
Suomen Metsäyhdistyksen toiminnanjohtaja, Lontoon tilaisuuteen osallistunut Kirsi Joensuu muistuttaa, että vastaavaa medianäkyvyyttä suomalaisella biotaloudelle ei voisi ostaa millään rahalla.
”Oli suuri kunnia, että kuningas Charles ja presidentti Alexander Stubb puolisoineen vierailivat Uusi puun näyttelyssä. Vierailu merkitsee poikkeuksellista kunnianosoitusta koko metsäalalle Suomessa”, Joensuu sanoo.
Suomen Metsäyhdistys on perustettu vuonna 1877.
”Oli hienoa, että tasavallan presidentti puolisoineen ja Charles tapasivat juuri Suomen Metsäyhdistyksen näyttelyssä. Kuninkaalle kestävä kehitys on sydämen asia. Uusi puu -näyttely osoittaa, että kulutuksesta voidaan tehdä kestävämpää puupohjaisilla tuotteilla. Saamamme tiedon mukaan kuningas oli erittäin tyytyväinen näyttelyyn ja hän oli oppinut uutta. Kuningas oli erittäin kiinnostunut maailmaan parantavista arjen ratkaisuista”, Joensuu sanoo.
New Wood: Building a Bio-Based Future -näyttely on parhaillaan avoinna myös yleisölle Lontoossa. Se esittelee suomalaisia puupohjaisia innovaatioita, jotka tarjoavat vaihtoehtoja fossiilisille materiaaleille esimerkiksi pakkauksissa, tekstiileissä, kemikaaleissa ja jopa kylpyammeissa.

Lontoon-näyttelyn kanssa samansisältöinen, suomalaista puupohjaista biotaloutta ja muotoilua esittelevä Uusi puu -näyttely on parhaillaan esillä Finlandia-talossa Helsingissä osana pysyvää Finlandia-näyttelyä.
Lontoon-näyttelyn järjesti Suomen Metsäyhdistys projektipäällikkönään Virpi Korhonen. Metsäyhdistys sai kutsun Lontooseen Circular Bioeconomy Alliancelta (CBA), jonka tavoitteena on vauhdittaa globaalia siirtymää kiertotalouteen perustuvaan ilmastoneutraaliin biotalouteen. CBA:n on perustanut kuningas Charles, joka tunnetaan pitkäaikaisena ympäristön ja kestävän kehityksen puolestapuhujana.
Uusi puu -hanketta rahoittavat sen 20 jäsenyritystä ja -organisaatiota sekä Suomen Metsäsäätiö, joka on ollut mukana hankkeen toiminnassa alusta asti.
”Joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Uusi puu -näyttely on herättänyt kiinnostusta ympäri maailmaa ja uusista puupohjaisista tuotteista ja innovaatioista halutaan kuulla lisää – tällä kertaa Lontoossa. Suomalainen puu on superraaka-aine, joka tarjoaa meille ratkaisuja kestävään tulevaisuuteen esimerkiksi korvaamalla fossiilisia raaka-aineita”, toteaa tilaisuuteen osallistunut Metsäsäätiön toimitusjohtaja Martta Fredrikson.
New Wood: Building a Bio-Based Future -näyttely The Garrison Chapelissa Lontoon Chelseassa 27.3.2026 saakka. Avoin yleisölle.
Finlandia-näyttelyssä kuljetaan arkkitehti Alvar Aallon, hänen perheensä ja puun matkassa. Suomen Metsäyhdistyksen Uusi puu -hankkeen puupohjaiset innovaatiot päivittävät tarinaa. Finlandia-talossa ma-pe 10–18 ja la 11–18 (Aukioloaikojen lähde: Finlandia-talo).