Uusi puu esittelee suomalaisosaamista ja puupohjaisia innovaatioita maaliskuussa Lontoossa
Lontoon The Garrison Chapelissa avautuu 9. maaliskuuta Uusi puun näyttely, joka tuo biotalouden ratkaisut ja puun roolin lähemmäs arkea ja kuluttajaa.
Uusi puu -hankkeen New Wood: Building a Bio-Based Future -näyttely esittelee kymmeniä puupohjaisia arjen tuotteita. Näyttelyn uusimpia mieleenpainuvia esineitä ovat kylpyamme, tekstiilit ja autonrengas.
Näyttelyn ytimessä ovat lukuisat pakkausratkaisut. Esimerkiksi tutunnäköisiinkin kartonkipakkauksiin kätkeytyy kehitystyötä, jolla on suuri merkitys kestävämmälle arjelle. Esillä on myös lukuisia puunjalostuksen sivutuotteista valmistettuja innovatiivisia materiaaleja, joilla voidaan korvata fossiilisia raaka-aineita laajassa mittakaavassa.
Vuoteen 2040 mennessä EU haluaa siirtyä laajasti biopohjaisiin materiaaleihin esimerkiksi muoveissa, pakkauksissa, tekstiileissä ja kemikaaleissa. Uusi puu -näyttely osoittaa, kuinka konkreettinen rooli metsään perustuvalla biotaloudella on jo nyt Euroopan vihreässä siirtymässä.
”Nykyinen biotalous rakentuu vahvaan puupohjaiseen tuotantoon sellusta ja paperista aina kehittyneisiin uusiin materiaaleihin. Uusi puu -näyttely osoittaa, että puupohjaiset ratkaisut eivät ole tulevaisuuden konsepteja. Ne ovat todellisia, markkinakelpoisia vaihtoehtoja, joita käytetään jo nyt”, sanoo Suomen Metsäyhdistyksen toiminnanjohtaja Kirsi Joensuu.
Uusi puu on yksi näkyvimmistä hankkeista, joissa vuonna 1877 perustettu Suomen Metsäyhdistys edistää metsien vastuullista käyttöä ja vahvistaa yhteiskunnan ymmärrystä metsien merkityksestä. Uusi puuta rahoittavat sen 20 jäsenyritystä ja -organisaatiota ja Suomen Metsäsäätiö.
Uusi puun Lontoon näyttely järjestetään Circular Bioeconomy Alliancen kutsumana. CBA on kuningas Charlesin perustama aloite, jonka tavoitteena on vauhdittaa siirtymistä kiertotalouteen perustuvaan ilmastoneutraaliin biotalouteen.
Yhteistyössä on lisäksi mukana kuningas Charlesin perustama The King’s Foundation, joka edistää kuninkaan tavoitteita kestävämmästä tulevaisuudesta, ja jonka Lontoon Chelseassa sijaitsevassa The Garrison Chapelissa näyttely järjestetään 9.–27.3.2026.
Uusi puu -näyttelyn mediatapahtuma Lontoossa
Uusi puu -hankkeen New Wood: Building a Bio-Based Future -näyttelyn avajaispäivänä The Garrison Chapelissa järjestetään mediatilaisuus klo 10–11.
Avajaisissa Uusi puu -hankkeen projektipäällikkö Virpi Korhonen esittelee hanketta ja avaa näyttelyn keskeisiä teemoja. Kemian tohtori ja monista puuinnovaatioistaan tunnettu Petro Lahtinen kertoo uusimmasta kehitystyöstään, puupohjaisesta hydrogeelistä, joka korvaa fossiilipohjaisia ainesosia kosmetiikassa.
Lisätietoa: Virpi Korhonen, projektipäällikkö, Uusi puu, virpi.korhonen@smy.fi, p. 0400 697 973